Onnea surun keskellä

Sakriaksen kanssa ottamassa kuvia Lumista.

Sunnuntaina 16.6. pääsimme vihdoin reissuun, joka meidän piti alkuperäisen suunnitelman mukaan toteuttaa jo syksyllä 2018 Sakriaksen hoitojen päätyttyä. Nimittäin Ähtärin eläinpuistoon pandoja ja pöllöjä katsomaan!

Meiltä on Ähtäriin 288 kilometriä. Lähdimme ajamaan sinne jo aamulla puoli kahdeksalta, koska meillä oli sovittu tapaaminen Asta-eläintenhoitajan kanssa pandatalon edessä klo 12. Loppujen lopuksi matka sujuikin joutuisammin kuin odotimme (meillä oli eväätkin pakattuna kylmälaukkuun autossa), ja olimme perillä jo klo 11. Asta vei meidät ensin uutuutta hohtavaan pandataloon. Lumi-neiti köllötteli reporankana omalla kiipeilytelineellään, mutta Pyry heräili omassa tarhassaan juuri uniltaan, ja aktivoitui syömään bambua. Hoitajat olivat piilottaneet Pyryn ulkotarhaan porkkanoita ja pandakakkua, ja Pyry löntystelikin pian ulkotarhaan etsimään piilotettuja herkkuja.

Pyry sisätarhassa syömässä bambua.

Ulkotarhasta löytyi hoitajan piilottamat porkkanat.

Viivyimme pandalassa hyvän tovin, sillä suloisten pandojen touhuja oli valloittavaa seurata. Niiden leppoisaa puuhailua seuratessa tuli tunne, että ne osaavat ottaa rennosti ja nauttia elämästään -nukkumisesta, syömisestä ja leikkimisestä. Siinäpä oiva roolimalli meille ihmisille, jotka käytämme aivan liian suuren osan elämästämme erilaisista asioista murehtimiseen!

Pandalasta matkamme jatkui farmin kautta kohti pöllötaloa. Farmin valloittavimmat eläimet olivat kissat, jotka tulivat innokkaasti tekemään tuttavuutta Sakriaksen kanssa. Pitkäkarvainen kissa tuli heti syliin, kun Sakrias istui kissalan keinutuolissa. Pian kissa sai itsensä "solmuun" Sakriaksen kameran nauhaan ;) Seuraavaksi tervehtimään tuli mustavalkolaikukas kissa, joka ihastui Sakrun mustaan pörröiseen takkiin, ja menikin sen sisälle. Tällainen tuttavallisuus yllätti kyllä minut, sillä meidän oma kissamme Miuku ei vahingossakaan tule kenenkään syliin, puhumattakaan, että "pesiytyisi" takin sisään!

Asta vei meitä kohti pöllötaloa osin henkilökunnan reittejä pitkin, jotta Sakriakselle ei tulisi liikaa kävelyä. Jalan kuntoutus on kyllä nyt kesän aikana edistynyt paljon, ja Sakru pystyy koko ajan kävelemään yhä normaalimmin ja yhä pidempiä matkoja. Ja Ähtärissä varsinkaan mikään ei haitannut kävelyä, kun oli koko ajan katseltavaa ympärillä.

Pöllötalolla meitä oli vastassa pöllöhoitaja Tuuli. Hän kertoi meille ilahtuneensa, kun oli kuullut Ähtäriin tulevasta pöllöfanista. Monet tulevat eläinpuistoon hänen kokemuksensa mukaan katsomaan isoja eläimiä, kuten lumileopardia ja pandoja, eivätkä pöllöt ole kovinkaan monen mielestä se ykköskohde. Tuuli oli luvannut ottaa Sakriaksen mukaan ruokkimaan pöllöjä, mikä oli ainutlaatuista ja mielettömän upeaa!

Hiiripöllö Tiistai on Ähtärin kesyin pöllö.

Sakrias Tiistain tarhassa yhdessä pöllöhoitaja Tuulin kanssa.

Pöllöjen ruokana olivat tällä kertaa kananpojat.

Sakrulle oli unelmien täyttymys päästä Tuulin kanssa ruokkimaan pöllöjä. Hiiripöllö Tiistai, joka on tullut Ähtäriin Ranuan eläinpuistosta, on Ähtärin kesyin pöllö. Se osaa Tuulin mukaan tulla hakemaan ruoan kädestä, kun kananpoikaa heiluttaa kädessä. Reilun viikon ajan Tiistai oli kuitenkin hautonut, eikä ollut tullut hakemaan ruokaa Tuulinkaan kädestä. Tiistai kyllä tarkkaili uteliaana ja kiinnitti huomionsa Sakriakseen, joka heilutteli kananpoikaa kädessään, mutta ei tullut hakemaan ruokaansa. Kuitenkin heti, kun Tuuli ja Sakrias olivat poistuneet Tiistain tarhasta, pöllö lehahti kannolle ja nappasi kananpojan suuhunsa.

Sakrias osasi toimia hienosti pöllöhoitajana.

Ylempänä oksalla lapinpöllö Badminton ja alempana Tennis.

Sakrias toimi pöllöjen tarhoissa kuin olisi ennenkin toiminut eläintenhoitajana. Hän liikkui tarhassa rauhallisin askelin vieden kananpoikia eri puolelle tarhaa. Yhdessä Tuulin kanssa he keräsivät pois mahdolliset vanhat kananpoikien raadot ja vaihtoivat tuoreen, raikkaan veden pöllöjen juoma-astiaan. Tiistain jälkeen he kävivät ruokkimassa lehtopöllö Rauhan, minkä jälkeen vuorossa olivat viirupöllöt, joita asusteli tarhassa kokonainen perhe: äiti, isä ja poika. Viirupöllöt olivat aktiivisella tuulella ja lentelivät edestakaisin kuka minnekin. Ne seurasivat myös tarkkaavaisesti ruokansa saapumista. Viirupöllöjen luota matka jatkui viereiseen lapinpöllöjen tarhaan. Nämä olivat saaneet kerrassaan valloittavat, hauskat nimet pöllönhoitajalta; isompikokoinen naaraspöllö oli nimeltään Tennis, ja pienimpikokoinen uros puolestaan Badminton. Badminton on nuori pöllö, viime kesän poikasia. Se oli kuulemma muistuttanut hieman levähtänyttä sulkapalloa, ja oli siitä saanut nimekseen Badminton. Pöllöhoitaja Tuuli intoutuikin leikkimään ajatuksella, mitä mahtaisi tulla poikasten nimeksi, jos Tennis ja Badminton aikanaan saavat jälkikasvua. Yhdestä poikasesta voisi tulla hyvin vaikka Squash, kun kerran vanhemmatkin ovat pallopelejä :D

Pöllötalolla hyvästelimme Tuulin ja Astan ja lähdimme kahvioon syömään välipalaa. Ruokatauon jälkeen kävimme uudessa Rantaelämää-talossa ihastelemassa rantakäärmettä, kyytä, vaskitsaa ja rupikonnia. Lisäksi teimme vielä kierroksen eläinpuistossa, ennenkuin palasimme vielä lopuksi pandalaan. Siellä oli illalla enää kourallinen ihmisiä, ja oli ihanaa katsella pandojen touhuja hiljaisessa talossa. Päivän päätteeksi oli tietysti päästävä matkamuistomyymälään ostamaan muistoja tästä ihanasta päivästä <3

Kotiin saavuimme kymmenen aikaan illalla. Mikä ihana, onnellinen päivä tuo sunnuntai oli! Kenelläkään ei ollut kiire minnekään, vaan uppouduimme luonnon rauhaan ja eläinten maailmaan ilman mitään aikatauluja. Ähtäri on ihana paikka, kun se sijaitsee luonnon keskellä, ja eläimille on tehty mahdollisimman luonnonmukaiset olosuhteet. Lisäksi oli niin paljon tarkkailtavaa ja ihmeteltävää ympärillä koko ajan, että hetkeksi suru siirtyi mielessä taka-alalle. Vaikka päivän päätteeksi Sakriaksen kanssa juteltiin, miten paljon Samuel olisi varmasti tykännyt pandoista. Tokaisin Sakrulle, että ehkä Samuel tarkkailikin pandojen touhuja jostain pilvenreunalta.

Päivä oli etenkin Sakrulle ikimuistoinen, vaikka se oli sitä myös meille vanhemmille. Olen niin kiitollinen eläintenhoitajille Astalle ja Tuulille, jotka halusivat tehdä päivästä täydellisen Sakrulle. Onneksi maailmassa on heidän kaltaisiaan ihmisiä! Myöhään illalla jutellessamme Sakriaksen kanssa päivän tapahtumista ajatuksemme lähtivät jo lentoon. Voisikohan Ähtäriin päästä TET-harjoitteluun sitten 8. luokan keväällä?

Kesäpäiviä surun seurassa

Samuelin uurna laskettiin Lohjan Pyhän Laurin hautausmaalle perjantaina 24.5.2019. Sen jälkeiset kaksi viikkoa on kuluneet hautakiven suunnittelun parissa. Hautakiven väriksi valitsimme harmaan. Lisäksi oli tiettyjä elementtejä, joita ehdottomasti halusimme hautakiveen. Samuelin siunaus- ja muistotilaisuudessa näkyneen Taru sormusten herra -teeman halusimme näkyvän myös tässä muistomerkissä. Niinpä Samuelin nimi tulee hautakiveen kullanvärisillä kirjaimilla Tolkien-fontilla, joka on tuttu juuri Taru sormusten herrasta -elokuvista. Lisäksi toiveenamme oli saada hautakiven päälle pieni pronssinen jääkarhupatsas, koska jääkarhu oli Samuelin lempieläin. 2-vuotiaana Samuel sai joululahjaksi jääkarhupehmolelun, joka oli hänen unikaverinaan kaikkien näiden 16 vuoden ajan. Samuel nimesi jääkarhun Turrikaksi. Turrikka oli Samuelin kainalossa myös hänen viimeisinä päivinään teho-osastolla, ja se myös tuhkattiin Samuelin mukana. Jääkarhu on kuitenkin muistomerkeissä hyvin harvinainen aihe. Hautakivien päällä näkee paljon pikkulintuja ja enkeleitä, mutta muut aiheet ovat harvinaisempia. Jääkarhupatsasta ei löytynyt myöskään hautakivivalmistamon saksalaiselta yhteistyökumppanilta. Jos uniikin pronssipatsaan olisi halunnut teettää kuvanveistäjällä, pelkkä tämä patsas olisi maksanut 2500 euroa! Saksalaiselta yhteistyökumppanilta löytyi kuitenkin karhuaiheinen hautakiveen kiinnitettävä pronssilaatta, jonka lopulta valitsimme Samuelin hautakiveen. Hautakiven toimitus kestää noin 6 viikkoa, eli se toimitetaan Samuelin haudalle joskus heinäkuun puolivälin jälkeen.

Päivät ovat olleet hyvin vaihtelevia. Pikku hiljaa on alkanut tuntua siltä, että puolentoista vuoden sairaalakierteen aiheuttama fyysinen kuorma on alkanut helpottaa. Nykyään 10 tunnin yöunet riittävät, eikä päivällä tarvitse enää nukkua päiväunia. Toisaalta surun tunne on siirtynyt voimakkaasti kehon sijasta mieleen. Tajuntaan on iskostunut menetyksen lopullisuus, se tosiasia, ettei Samuel tule enää ikinä takaisin, ja se sattuu enemmän kuin mitkään sanat voivat ikinä kertoa. Pienet arkiset asiat laukaisevat suuria surun aaltoja. Sellaiset hetket, kun katsomme iltaisin Sakriaksen kanssa elokuvia ja juttelemme, että "Tätä elokuvaa Samuel niin odotti". Tai kun Sakrias syö mansikoita, mietin usein, miten kovasti Samuel odotti kesää ja tuoreita mansikoita.

Kävimme Sakriaksen kanssa eilen meidän lähirannalla uimassa. Uiminen on ollut aina yksi ehdottomia kesän ykkösjuttuja. Täällä olemme käyneet uimassa joka kesä viimeisen 13 vuoden ajan. Tosin viime kesä jäi Sakriakselta väliin uinnin suhteen, koska keskuslaskimokatetrin ja infektioriskin vuoksi ei saanut mennä uimaan. Tähän rantaan liittyy niin paljon ihania kesämuistoja. Täällä kaikki pojat ovat oppineet uimaan. Uiminen oli myös asia, josta Samuel puhui vielä teho-osastolla. Hänen olisi niin tehnyt mieli päästä uimaan. Tai edes Taika-osaston parvekkeelle, jotta olisi saanut tuntea virkistävän tuulenvireen kasvoillaan. Kun uinnin jälkeen Sakrias lähti isän kanssa etsimään metallinpaljastimella "aarteita" kauempaa rannalta, minä jäin rantaviivalle istumaan ja katsomaan järven pieniä aaltoja, puiden taa laskevaa aurinkoa ja luonnon rauhaa. Surua ei voi hukuttaa järven aaltoihin. Surua on kestettävä joka paikkaan seuraavana seuralaisena, mutta silti voi onneksi tehdä asioita, jotka tuottavat iloa surusta huolimatta.

Minua surettaa suuresti se yksinäisyyden tunne, jota Sakrias nyt kokee. Kesäloma on alkanut, mutta se ei ole samanlainen kuin aikaisemmat kesälomat. Sakriaksella ei enää ole toista veljeä eikä parasta kaveria, jonka kanssa hän on aikaisemmin jakanut kaikki kesän riemut. Mikään ei koskaan voi korvata tuota menetystä. Sakriaksen elämässä tulee aina olemaan aika ennen Samuelin kuolemaa ja aika Samuelin kuoleman jälkeen. Tuntuu niin äärettömän epäreilulta, että Sakrias joutuu käymään läpi tällaisen menetyksen vielä oman rankan sairautensa jälkeen. Äitinä minulla ei ole pelkästään raastava suru oman rakkaan lapseni menettämisestä mutta myös suru ja huoli siitä, miten Sakrias ja Daniel selviävät veljensä menettämisestä.