Kun Samuelilta löytyi pahalaatuinen kasvain vasemmasta nilkasta, ajattelin, että hyvä puoli tässä on ainakin se, että kasvain on helpommassa paikassa kuin pikkuveljellä. Ajattelin, että leikkaus olisi paljon helpompi, koska pohjeluu on helposti poistettavissa. Oletin, että kasvain ei vielä ollut levinnyt nilkkanivelen alueelle. Olin taas unohtanut, että syöpätaistelun aikana ei pidä olettaa mitään eikä rakentaa minkäänlaisia ennakko-olettamuksia siitä, miten asiat tulevat menemään!
Viime viikonloppuna ollessamme taas Taika-osastolla sytostaattihoidolla, kirurgi tuli tapaamaan meitä. Hänen informaationsa joulukuulle suunnitellusta leikauksesta tuli minulle totaalisena yllätyksenä. Leikkaus tulisi todellisuudessa olemaan paljon monimutkaisempi juttu kuin pelkän pohjeluun poisto! Kirurgi kertoi, että Samuelin nilkan leikkauksessa on kaksi vaihtoehtoa, joista Samuel saa viime kädessä itse päättää, kumpi vaihtoehto toteutetaan. Sakriaksen kohdalla leikkaus oli vaikea ja suuri, mutta siinä mielessä yksinkertainen, ettei ollut vaihtoehtoja. Kirurgi kertoi, miten leikkaus tultaisiin tekemään ja piste.
Samuelin nilkka on mahdollista leikata niin, että nilkka ja jalkaterä säästetään. Kasvain kuitenkin on levinnyt nilkkanivelen alueelle, mikä tekee leikkauksesta nilkan toiminnan kannalta haastavan. Pohjeluun lisäksi on myös poistettava osa sääriluusta, koska kasvaimen ympärille täytyy jäädä tietty turvamarginaali tervettä luuta, ettei pienenpientäkään määrää kasvainsoluja jää luuhun. Koska kasvain on levinnyt nilkkanivelen alueelle, joudutaan leikkauksessa poistamaan telaluu joko kokonaan tai osittain. Tämä aiheuttaa sen, että leikkauksen jälkeen nilkka jää jäykäksi, mikä vaikeuttaa kävelyä. Jalalla ei myöskään saa varata niin kauan, kunnes se on luutunut kunnolla. Kuitenkin sytostaattihoitoja on luvassa vielä useita kuukausia leikkauksen jälkeen, ja hoitojen aikana jalka ei myöskään pääse luutumaan. Lisäksi jalka jää 3-4 cm toista jalkaa lyhyemmäksi, mikä on väliakaisesti korjattavissa erikoispohjallisilla. Jalkaa voidaan kyllä pidentää, mutta prosessi voidaan aloittaa vasta viiden vuoden kuluttua hoitojen loppumisesta, kun Samuel on todettu täysin terveeksi, eikä kasvaimen uusiutumisriskiä katsota enää olevan. Tällöin nilkkaan pitää tehdä uusi leikkaus, jossa jalan sisälle laitettu metallituki vaihdetaan nk. moottorinaulaan, jolla jalkaa aletaan pidentämään. Tämä leikkaustapa tuo siis mukanaan todella pitkän prosessin, joka ulottuu aikuisikään saakka.
Toinen vaihtoehto on amputoida jalka säärestä. Tämä on huomattavasti yksinkertaisempi leikkaustapa, ja tässä on helppo taata se, että kasvain saadaan kokonaan pois. Amputaation jälkeen täytyy odottaa sen verran, että haavat paranevat, mutta pian sen jälkeen siihen voi alkaa sovittaa proteesia, ja jalalla voi alkaa myös kävellä. Tämä on paranemisen ja kuntoutumisen kannalta paljon nopeampi ja helpommalta tuntuva prosessi, kun jalan kanssa ei jouduta työskentelemään vuosikausia. Tietysti amputaatio ajatuksena tuntuu radikaalilta. Ensihätään on paljon helpompi hyväksyä ajatus jalan säästävästä, vaikkakin invalidisoivasta leikkauksesta kuin jalan amputoimisesta.
Päätöksestä tekee vaikean se, ettei kumpikaan vaihtoehto ole selvästi se paras, vaan kumpaankin vaihtoehtoon liittyy sekä hyviä että huonoja puolia. Lisäksi on mahdotonta tietää, millaiseksi jalka toimintakyvyltään jäisi, jos se säästettäisiin. Juttelin asiasta myös Sakriaksen fysioterapeutin kanssa, koska hänellä on kokemusta jäykkien nilkkojen kuntouttamisesta. On mahdollista, että nilkkaan jää leikkauksen jälkeen kipuja, jolloin jalalla ei pystyisi juoksemaan. Myös kävely muuttuu nilkan jäykkyyden vuoksi erilaiseksi, mikä saattaa aiheuttaa vuosien saatossa erilaisia liitännäisvaivoja, kuten selkä- ja lonkkakipuja. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Koska meillä ei ole kristallipalloa, jolla voisi katsoa tulevaisuuteen, emme voi varmuudella tietää, minkälaiseksi jalan toimintakyky jää, jos se säästetään. Jos jalka amputoidaan, sekään ei jätä jalan ja nilkan toimintakykyä entisenlaiseksi. Tietysti nuoret sopeutuvat yleensä hyvin proteeseihin, jotka ovat nykyään äärettömän hyviä. Proteeseja on eri käyttötarkoituksiin, ja niiden kanssa pystyy vaikka mihin. Esimerkkinä vaikka nuori englantilainen formula-lupaus Billy Monger, jolta kolarin seurauksena jouduttiin amputoimaan molemmat jalat. Se ei ole hänelle ollut este, ainoastaan hidaste oman unelmansa toteuttamisessa.
Tällä hetkellä Samuel ei ole itse suoraan tyrmännyt tai selvästi puoltanut kumpaakaan vaihtoehtoa. Oli hyvä, että kirurgi tuli tapaamaan meitä jo tässä vaiheessa, koska nyt meillä on kuukausi aikaa miettiä ja puntaroida näitä vaihtoehtoja. Lisäksi kasvaimesta otetaan parin viikon päästä vielä uudet kuvat, joiden mukaan leikkaussuunnitelma tarkentuu. Sakriaksenkin kohdalla kävi niin, että toisten kuvien perusteella leikkaussuunnitelma meni kokonaan uusiksi. Joten parempi olla nytkään ottamatta mitään ennakko-oletuksia, ennenkuin kuvat on otettu...
Onhan tämä iso päätös 15-vuotiaalle. Mutta siitä olen varma, että tästäkin selvitään! Onhan tässä jo niin monesta vaikeasta tilanteesta selvitty viimeisen vuoden aikana. Asioilla on tapana järjestyä, siihen täytyy uskoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti