Taistelun päätös

Kirjoittaessani viimeisintä tekstiäni torstaina olin toivoa täynnä siitä, että me Samuelin kanssa voitamme sieni-infektion. Illalla päästyäni kotiin teho-osaston lääkäri kuitenkin soitti. Samuelilla oli alkanut verenvuoto suolistosta. Lääkäri kertoi, että he eivät voineet tehdä muuta kuin tukea Samuelin omaa hyytymisjärjestelmää antamalla hänelle jääplasmaa, trombosyyttejä, punasoluja sekä hyytymistä tukevia lääkkeitä. Lääkäri kehotti meitä vanhempia tulemaan sairaalaan, koska Samuel ei välttämättä selviäisi verenvuodosta.

Autossa matkalla sairaalaan mielessä vilisivät kaikki yhteiset muistot ja kokemukset Samuelin kanssa. Sydäntä painoi valtava huoli. Eihän tämä voinut vielä olla tässä! Saavuimme mieheni Robertin kanssa sairaalaan yhdentoista aikaan illalla. Samuel itse oli rauhallisessa tilassa, koska hänen rauhoittavasta lääkityksestä huolehdittiin hyvin. Verenvuotoa oli tullut yli litran verran, mutta hoitajien, lääkärien ja kirurgin ripeän hyytymisjärjestelmää tukevan toiminnan ansiosta verenvuoto saatiin loppumaan. Pikkuveli Sakrias oli kotona huolissaan, joten isä lähti vielä yöllä kotiin, mutta minä jäin nukkumaan sairaalan vuodesohvalle.

Perjantaiaamuna keuhkokuva oli muuttunut huonommaksi. Keuhkoihin oli vasemmalle puolelle kertynyt nestettä, ja keuhkoissa saattoi myös olla verenvuotoa, koska hengitysputkesta limaa imettäessä tuli myös vähän verta. Hengityskoneen säätöjä jouduttiin muuttamaan niin, että happipitoisuutta lisättiin. Samuelin mummo ja vaari tulivat iltapäivällä katsomaan Samuelia. Minulle ja hoitajille tuli sellainen olo, että Samuel reagoi isovanhempien vierailuun, vaikkakaan ei avannut silmiään. Perjantai-iltana isä tuli veljien Sakriaksen ja Danielin kanssa. Sakrias oli piirtänyt Samuelille ihanan kuvan meidän Miuku-kissasta, joka laitettiin Samuelin sängyn laitaan sen kuvan viereen, jossa minä pidän sylissäni 2-viikkoista Samuel-vauvaa. Isä toi kotoa myös perhekuvan, joka oli otettu Ranuan eläinpuistosta viisi vuotta sitten. Toivon, että Samuel aisti, että koko perhe oli koossa hänen tukenaan.

Lauantaiaamuna keuhkokuva oli huonontunut entisestään, ja hengityskoneen happi jouduttiin nostamaan maksimitasolle 100 prosenttiin. Uusi sienilääke oli jouduttu lopettamaan, koska maksa-arvot jatkoivat nousuaan. Tässä vaiheessa lääkärit kertoivat, että tilanne ei näyttänyt hyvältä. Toivon kultainen lanka oheni ohenemistaan ja muuttui hauraasta erittäin hauraaksi. Samuel näytti rauhalliselta nukkuessaan. Minusta tuntui pahalta hänen puolestaan. Olisin tehnyt mitä vain, jotta olisin voinut ottaa sienipöpön itselleni, jotta Samuelin ei olisi tarvinnut kärsiä. Ukki ja Sara-serkku kävivät iltapäivällä katsomassa Samuelia. Sanoin Saralle, että Samuel oli jo tehnyt suunnitelmia heidän yhteistä Bionicle-leikkiään varten. Isä tuli myös Sakriaksen kanssa Samuelin luo.

Istuin lauantai-sunnuntai välisenä yönä kahteen asti Samuelin sängyn vieressä ja pidin nukkuvaa poikaa kädestä. Verenpaineet olivat laskusuuntaiset, ja noradrenaliinia jouduttiin lisäämään koko ajan. Kun tilanne tasaantui hieman, kysyin hoitajilta, uskallanko mennä hetkeksi nukkumaan. Hoitajat kehottivat menemään lepäämään, että he kyllä tulevat hakemaan minut, jos jotain tapahtuu.

Sunnuntaiaamu valkeni toivottomana. Keuhkokuva oli edelleen huonontunut ja maksa-arvot nousseet hälyttävän korkealle. Tulehdusarvo oli edelleen yli 200. Verenpainelääkitys oli melkein maksimissa, mutta verenpaineet eivät silti meinanneet pysyä. Lääkärit olivat pitäneet hoitokokouksen aamulla. Ei ollut enää mitään, mitä lääkärit pystyisivät tekemään Samuelin parantamiseksi. Annettu hoito ei tuottanut vastetta. Sieni-infektion aiheuttama monielinvaurio oli liian vakava, jotta sitä olisi voitu parantaa. Suolisto ei toiminut, ja maksa oli elimistä pahiten vaurioitunut. Lääkäri kertoi, että Samuel ei tule selviämään eikä aikaa ollut enää paljon.

Tulin kahdeksan aikaan aamulla Samuelin luo eristyshuoneeseen. Istuin Samuelin sängyn viereen, otin häntä kädestä kiinni ja purskahdin lohduttomaan itkuun. En halunnut uskoa todeksi, että minun pitäisi tänään hyvästellä oma rakas poikani. Isä tuli myös Samuelin luo. Istuimme molemmat siinä Samuelin sängyn molemmin puolin, pidimme molemmat kiinni Samuelin käsistä. Verenpainelääkettä ei enää nostettu, ja Samuelin verenpaineet olivat melko matalat. Rauhoittavaa lääkettä oli lisätty, joten Samuel näytti rauhalliselta. Hoitaja kysyi, haluaisimmeko Samuelin kädenjäljet muistoksi. Se tuntui meistä kummastakin hyvältä ajatukselta. Kädenjälkien ottaminen oli kaunis hetki. Ensin isä maalasi Samuelin vasemman käden kultaisella maalilla, ja hoitaja auttoi painamaan kädenkuvan paperille. Puhuimme isän kanssa, että nyt Samuel vitsailisi jotakin tällaisesta käden sotkemisesta, jos hän olisi hereillä. Sitten minä sain maalata Samuelin oikean käden. Levitin kultaista maalia huolellisesti Samuelin jokaiseen kämmenen kohtaan. Samuelin käsi tuntui lämpimältä ja hauraalta.

Hoitajat kysyivät, mistä musiikista Samuel piti. Samuel oli suuri elokuvien ystävä ja tunnistikin todella hyvin eri elokuviin liittyvät kappaleet. Hoitajat laittoivat elokuvamusiikkia soimaan. Silitimme isän kanssa vuorotellen Samuelin päätä, annoimme pusun otsalle ja kerroimme, miten rakas hän meille on. Pikkuhiljaa Samuelin verenpaineet laskivat, happisaturaatio huononi ja sydänkäyrä muuttui suoraksi viivaksi kellon ollessa kaksikymmentä vaille kuusi illalla. Pidimme isän kanssa Samuelin käsistä kiinni ja itkimme lohduttomia surun kyyneleitä. Ei ole olemassa mitään sanoja, joilla voi kuvailla sitä tunnetta, kun näkee oman lapsen elämän hiipuvan pois. Sellaista lohduttomuuden tunnetta ei yksinkertaisesti pysty kuvailemaan mitenkään. Kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua kokemaan tällaista lohduttomuuden tunnetta.

Samuel taisteli viimeiseen asti. Hänellä oli kova halu elää. Monesta asiasta Samuel selvisikin. Hän selvisi hengityskoneeseen laitosta, katetrien vaihdosta ja dreenin laitosta. Vielä verenvuodostakin hän taisteli itsensä voittajaksi. Samuelilla oli vahva sydän. Se ei olisi halunnut luovuttaa. Mutta vastassa oli liian paha sairaus, eivätkä muut elimet kestäneet sitä. Pienenpientä lohtua tuo se, että Samuel nukkui pois rauhallisesti ilman kipuja. Vaikka jokainen kulkee rajan yli yksin, hänen ei tarvinnut olla kuoleman hetkellä yksin, vaan me rakastavat vanhemmat olimme hänen kanssaan tukemassa häntä kaikella sillä rakkaudella, jota tunnemme häntä kohtaan. Kun Samuelin elämänlanka hiipui, sanoin hänelle, että nähdään sitten siellä pilven reunalla, kun äitin ja iskän aika on.

Samuel sai maailman parasta hoitoa, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Nyt sydämessä on lohduton suru, valtava tuska ja sanaton kaipuu. Niin paljon jäi yhdessä kokematta. Olin sopinut Lastenklinikoiden Kummien kanssa, että tubettaja Roni Back tulisi Taika-osastolle yllätysvierailulle Samuelin luo tiistaina 2.4. Samuel katsoi paljon Ronin videoita sairaalassa ollessaan. Ne olivat yksi juttu, joka toi iloa Samuelille raskaina sairaala-aikoina. Samuel kuitenkin siirrettiin teho-osastolle maanantaina 1.4, joten vierailu jouduttiin perumaan. Sovittiin, että vierailu siirretään myöhemmäksi, kun Samuelin vointi paranee. Vaan ei sitten parantunutkaan.

Ei tämän näin pitänyt mennä. Syöpähoidot olisivat olleet ohi, ja pitkän infektiohoidon jälkeen olisimme saaneet viettää koko kesän yhdessä. Elämä on kuitenkin julmaa, eikä siinä tunneta oikeudenmukaisuuden käsitettä. Meidän perhe on saanut kohtuuttoman suuren taakan kannettavakseen. Samuel on kuitenkin aina osa meidän perhettämme, ja hän elää ikuisesti meidän sydämissämme ja muistoissamme.